Onnellista Uutta Vuotta 2019

Juhlimme  tänään iloisen mummun,  Minnin 13 v synttäreitä.

Dumboss Kennel toivottaa Onnellista ja Hyvää Uutta Vuotta 2019 kaikille kasvateille ja niiden perheille. 

Helsinki JW-18 ja JV-18

Jälleen osallistuttiin vuoden viimeiseen koiratapahtumaan Voittajanäyttelyihin Helsingin messukeskuksessa 15. - 16.12.2018.

Toma - D Dumboss Dumle esiintyi juniorluokassa ja sai molempina päivinä hienon arvostelun arvosanalla ERI1. Näin ollen Toma nappasi ensimmäiset tittelinsä, lauantaina Helsinki Junior Winner 2018 ja sunnuntaina Juniori Voittaja 2018.

Sunnuntaina mukana oli myös Toman sisko Vilda - D Dumboss Diiva-Donna. Vilda ei ole käynyt aikaisemmin näyttelyissa ja muutenkaan ei ole tottunut näin suureen tapahtumaan. Hallissa Vilda oli kuitenkin reipas ja iloinen itsensä mutta kehässä hän ei antanut tuomarin koskea kunnolla itseensä. Minunkin kosketusta hän jonkin verran arasteli vaikka aikaisemmin ei ole sitä tehnyt. Syynä kosketusarkuuteen luultavasti oli vielä muistissa oleva kova kipu, joka aiheutui takajalan kynnen tapaturmaisesta katkeamisesta 5-6 viikkoa sitten. Sen hoito oli ollut tosi stressaavaa koiralle. Tassu oli kuitenkin näyttelyssä kunnossa lyhyttä karvoitusta lukuunottamatta. Vildan arvosana oli H ja neuvoksi lisäharjoitusta näyttelykehässä.

Armas luonnetestissä

Kävin testauttamassa Armaksen - D Charmant Cökkö - luonnetta virallisessa luonnetestissä Orimattilassa 20.10.2018. Tämä oli aivan ensimmäinen kerta minullekin ja ennen Armaksen suoritusta katselin muutaman muun koiran testausta joka näytti melko kovalta tapahtumalta näin ekakertalaisen silmin. Hieman siis jännitti, jopa vähän pelotti kuinka Armas testiin reagoi.

Ennen testiin menoa koiralle laitettiin leveä nahkapanta mahdollisimman kireälle jotta se ei pääse luiskahtamaan pään yli. Koira kulki koko ajan pitkässä hihnassa ja mitään käskytystä ei käytetty. 
Aluksi keskustelin koirasta, sen harrastuksista ja kotioloista tuomarin kanssa. Armas oleskeli siinä vieressä, välillä haisteli maata ja katseli mitä ympärillä tapahtuu. Keskustelun jälkeen tuomari tutustui Armakseen joka pitää erityisen paljon ihmisistä. Töpöhäntä pyöri ja Armas osoitti iloisen, ystävällisen luonteensa tässä tilanteessa. Sen jälkeen tuomari kokeili leikkiä kepillä Armaksen kanssa, löytyisikö yhtään taistelutahtoa mutta ei , vaihdettiin naruleluun mutta sekin meni vain leikiksi. Armas hymyili (näytti hampaansa). Minä sain myös yrittää parhaani mutta eipä sieltä taisteluhaluisuutta juurikaan löytynyt.  

Seuraavaksi testattiin mitä tapahtuu kun vastaan tulee kelkka jossa oli ihmisen näköinen hahmo päällä. Seisoin Armaksen kanssa paikallani ja tuomari veti narusta kelkkaa joka tuli Armasta kohti. Kelkka lähestyi ja lähestyi, Armas alkoi hieman epäillä ja alkoi kiertää sitä kaukaa. Sen jälkeen menimme yhdessä katsomaan ja tutkimaan mikä se on ja Armas vähän epäröiden haisteli sitä mutta sitten huomasi ettei se ollutkaan vaarallinen. Kävelimme vielä poispäin kelkasta ja palasimme takaisin ohittaen kelkan läheltä jolloin Armas ei enää reagoinut siihen juuri ollenkaan.

Seuraavaksi testattiin Armaksen puolustushalua, joka tuotti minulle suurimman yllätyksen. 
Otin Armaksen lyhyeen hihnaan ja lähdimme kävelemään kohti kentällä olevia rakennuksia. Heti kun rakennuksen takaa tuli hyökkäävä ihminen, meidän piti pysähtyä ja minun piti seistä paikallani ja pitää vain koirasta kiinni. Ihminen lähestyi huutaen ja uhkaavasti meitä. Armas pysyi koko ajan minun ja tulijan välissä. Armas istahti tiukasti katsomaan mitä nyt tapahtuu ja ei hievahtunutkaan. Kun uhkaaja tuli tarpeeksi lähelle, nousi Armas seisomaan ja ilmoitti haukkumalla että tänne ei ole tulemista. Ei mitään ylireagointia, koiralta erittäin hieno puolustustilanne. Sen jälkeen kun sama ihminen lähestyi ystävällisesti, Armas oli iloinen oma itsensä ja lähti hänen kanssaan pienelle kävelylle. Sain kutsua koiraa ja se palasi luokseni melkoisella vauhdilla.

Testissä oli myös 'haamu', ihmisen vaatteet jotka yllättäen rävähtivät koiran eteen ja tynnyri, joka rymisten lähetettiin koiran perään. Armas säpsähti mutta käyttäytyi aivan rauhallisesti ne kohdatessaan. Kun kuljimme uudestaan 'haamun' ohi, ei osoittanut mitään pelkoa sitä kohtaan.  Lisäksi oli vielä toinen tilanne jossa uhkaava ihminen lähestyi koiraa sen ollessa yksin seinään kytkettynä. Armas istui koko ajan paikallaan ja oli vähän sen näköinen että mitäs siinä huutelet. Uhkaaja sai mennä koiran viereen istumaan, Armas vähän katseli että siihenkö nyt tunget ja antoi tulijan silitellä itseään.

Testin loppupuolella käytiin myös pimeässä huoneessa jossa Armaksen piti etsiä minut ilman apuja. Armas jo melkein löysi minut mutta törmäsi ovella johonkin kolisevaan ja kääntyi takaisin. Pienin avuin koira sitten viimein pääsi perille. Tällä mitattiin ilmeisesti toimintakykyä ja sehän polskeilla on yleensä melko pieni.

Lopuksi testattiin myös laukaisuvarmuutta ja siitä Armas sai ++ laukaisukokematon. Mielestäni Armas ei tässäkään kohtaa pelännyt tai ylireagoinut mitenkään.

Armaksen luonnetesti oli yhteensä 82 pistettä joka ei pisteinä ole mikään huipputulos. Mutta kun katsoo osa-alueitten pisteitä, jotka pääasiassa olivat plussan puolella; puolustushalu +3, Temperamentti +2, luoksepäästävyys +2a, hermorakenne +1a, kovuus +1 ja terävyys +1B, olen koiran suoritukseen ja luonteeseen erittäin tyytyväinen.  Ja kun tulosta vertaa muiden polskien tuloksiin, aivan PERUSPOLSKI Armaskin on.  Tämän koiran kanssa uskaltaa kulkea yksin luottavaisesti missä vaan :). 

IMG_1860.jpg

 

24.9.2018

PON kerhon vuotuiset aloittelevien koirakoiden mestaruuskisat pidettiin 15.9.2018 Salossa.

Yhdeksän kuukauden ikäinen Toma - D Dumle Dumbo- urakoi kisassa kaikissa lajeissa. Toman äiti Twisti Nean ohjaamana kilpaili rallytokossa.
Toma aloitti reippaasti agilityradalla, huonosta ohjauksestani johtuen tuli pari esteen ohijuoksua mutta muuten selvittiin rata hyvin loppuun asti. Toman kanssa olen harrastanut  agilitya säännöllisesti viime keväästä alkaen. 
Tokossa Tomalla ei ollut kilpakumppaneita. Siitäkin kisasta selvittiin yllättävän hyvin koiran tasoon nähden. Luoksepäästävyys, kaukokäskyt, luoksetulo ja hyppy menivät melkein täydellisesti. Seuraamisessa hajut veivät nuorta miesta ja paikallaanolossa pysyi paikallaan vaaditun ajan mutta nousi välillä istumaan. Tästä on hyvä jatkaa ja ollaankin ilmoittauduttu tokoryhmään joka harjoittelee kerran viikossa.   

Lopuksi kisattiin vielä rallytokossa mutta siinä näki koirassa jo väsymisen merkkejä. Ekalla mölliradalla jossa koiraa sai palkata, Toma ei jaksanut keskittyä joten mietin että jätämme varsinaisen mestaruuskisan väliin ettei tule liikaa yhdelle päivälle. Pienen levähdyshetken jälkeen, lähdimme kuitenkin radalle harjoittelumielessä ja yllättäen Tomasta löytyikin vielä virtaa ja toinen rata meni huomattavasti paremmin kuin ensimmäinen.

Päivän saldo oli siis melkoinen.

Toma 
Aloittelevien agility- ja tokomestaruus 2018 
Aloittelevien rallytoko 2018 2.sija

Twisti
Aloittelevien rallytoko 2018 3.sija  

toma_agitokom.JPG

Katselmus 2018

PONien Katselmus pidettiin tänä vuonna Loimaalla 18.8.2018. Tuomarina toimi Tuula Savolainen. Katselmukseen osallistui yhteensä 32 koiraa.

Meiltä mukana oli koiria kolmesta sukupolvesta. 
Pennut 
Dumboss Dacapo - Boris 
Dumboss Dumle Dumbo - Toma

Nartut 
Lovlipon Twister - Twisti 
Emisja Z Gwiazda Sirius- Minni

Urosten pentuluokassa Toma oli toinen ja sai kunniapalkinnon. Boris sijoittui 4:ksi. 
Pentujen äiti Twisti oli myös luokassaan  toinen ja sai kunniapalkinnon. Paras narttu kilpailussa sijoitus oli kuudes. Isoäiti Minni, jolla on ikää 12 vuotta 8 kuukautta, palkittiin tällä kertaa parhaana veteraaninarttuna, parhaana isoäitinä, VSP veteraanina sekä vanhimpana veteraanina.

Kuvat Sirpa Saari

Twisti

Mummut vauhdissa

Toma

Toma

23.7.2018

Tänä vuonna Dumboss kennelissä on pidetty/ pidetään tarkoituksella taukoa näyttelytouhuista. Olen enemmän keskittynyt Toman - D Dumle Dumbo ja Armaksen - D Charmant Cökkö kanssa agilityyn ja rallytokoon. Kesälomalla kun ko. treenit ovat tauolla, käväisimme kuitenkin parissa näyttelyssä harjoituksen vuoksi.

Mäntsälässä 14.7 tuskaisen kuumana päivänä Armas oli rodun paras sekä Minni vastakkaisen sukupuolen paras sekä rodun paras veteraani. Minni on 12 vuotta ja 7 kuukautta vanha ja esiintyy vielä ikäisekseen reippaasti ja iloisesti.

Samana viikonloppuna Boris - D Dacapo aloitti näyttelyuransa Laukaalla hienolla tuloksella 1 KP ja rodun paras pentu.  Paljon Onnea Borikselle ja Sadulle hienosta tuloksesta!

Lahdessa 21.7 oli pentunäyttely johon osallistuimme Toman kanssa. PON pentuja oli mukana kaksi. Tuomari kehui Toman erittäin lupaavaksi ja kera hienon arvostelun valitsi pojan rodun parhaaksi pennuksi. Toma käyttäytyi tosi mallikkaasti. Muuten vilkas pentu yllätti minut rauhallisella suhtautumisella näyttelyalueella tapahtuneeseen toimintaan. Näyttelyhäkkikin, johon Toma tutustui ensimmäistä kertaa, tuntui kotoisalta.

ROPpeja siis ropisi mieltä virkistäen kuten yllättäen sadekuuroja, jotka mukavasti viilensivät helteisiä päiviä.

1.7.2018 Toma ja Vilda

Kävimme Toman kanssa vierailulla Vilda-siskon luona Hyvinkäällä. 
Suloinen ja vilkas tyttö. Sisarukset peuhasivat ja juoksivat lentokentän viereisessä maastossa, joka on kiva paikka ulkoilla koirien kanssa. Melko lämmin oli mutta ei se pentusten vauhtia hidastanut. 

28.5.2018

Toma - D Dumle Dumbo- 5,5 kk esiintyi Helsingin Tuomarinkartanon pentunäyttelyssä 27.5.2018. Iloinen ja reippaasti liikkuva poika sai kehäkokemusta ja hienon arvostelun.

6.5.2018

Twistin poika Toma - D Dumle Dumbo- on kohta 5 kuukauden ikäinen. Toma on iloinen ja vauhdikas poika, muistuttaa hyvin paljon äitiään rakenteeltaan ja luonteeltaan. Toma on aloittanut tutusmisen agilityyn ja perustottelevaisuutta ollaan myös harjoiteltu parilla pentukurssilla. Alkukesästä menemme myös tutustumaan lisää agilityalkeisiin. Syksyllä olisi toiveissa aloittaa lajin aktiivinen harrastaminen.

Helsingin pentunäyttelyyn olemme myös ilmoittautuneet. Suunnitelmissa on pari muutakin näyttelyä kesän aikana.

9.2.2018

Kaikki D pennut on nyt luovutettu. Kotiin jäi Dumle Dumbo, jonka jo valitsin syntymäpäivänä. Hänen seuraksi jäi myös toistaiseksi Duran Duran, joka siirtyy myöhemmin poikani perheen lemmikiksi.

Pentueen PRA- rcd4 geenitestin tulokset myös valmistuivat. 
Kaksi poikaa Dumboss Dacapo ja Duran Duran ovat PRA NORMAALI kuten emänsä  ja muut neljä ovat PRA kantajia kuten isänsä.

2.2.2018

Aika kuluu hurjan nopeasti. Twistin ja Petun pennut ovat jo luovutusiässä. Ensimmäisenä lähti omaan kotiin Hyvinkäälle Diiva Donna, kutsumanimeltään Vilda. Seuraavana Don Disco matkaa Kristiinankaupunkiin ja Dacapo Jyväskylään. Meille kotiin jää yksi poika, lopullista päätöstä ei ole vielä tehty koska odotamme PRA- rcd4 geenitutkimuksen tulosta.

13.1.2018

Twistin ja Petun pennut ovat kohta viiden viikon ikäisiä.

Urospentuja on vapaana ja ne etsivät rakastavaa kotia. Sijoitus on myös mahdollinen.

Uusia kuvia löydät myös täältä.