Danasta Suomen muotovalioMaanantai 25.9.2023 Dana - D Greetta Garbo - täytti 2 vuotta sunnuntaina 17.9.2023. Viikkoa myöhemmin käytiin Hyvinkäällä kaikkien rotujen näyttelyssä. Tuomarina oli Päivi Eerola, joka muistaakseni ei ole aikaisemmin arvostelut koiriani. Dana käyttäytyi hienosti, tuomarikin mainitsi arvostelussa ' rauhallinen narttu' ja muutenkin kaikki oli kohdallaan erinomaisesti sekä sertin arvoisesti. Näin ollen Danasta tuli Suomen muotovalio ja oli myös tällä kertaa rodun paras (ROP) koira. |
||||||||||||||||
Kilpailtu agilityssaTorstai 6.7.2023 Kevään ja alkukesän agilitykisat on sujuneet oikein mukavasti. Toma saavutti myös hyppyradoilla huhti-toukokuussa oikeuden kilpailla 2-luokassa . Myös Iisa aloitti kilpailukauden mallikkaasti, 2 nolla-tulosta vappuna oikeutti myös siirtymisen 2-luokkaan, jossa kilpailtiin ensimmäisen kerran Liedossa juhannusaattona 23.6. Iisa oli hyvässä vauhdissa radalla ja saavutti ensimmäisen 0- tuloksen LUVAN arvoisesti. Myös agilityradoilla Iisa on mennyt muutaman kerran ilman ratavirheitä mutta siellä vauhti on ollut harmittavasti himpun verran liian hidas. Hyviä palkintosijoja on kuitenkin tullut roppakaupalla. |
||||||||||||||||
AgilitynolliaSunnuntai 12.3.2023 Vuosi 2023 on alkanut ja jatkunut agilitytreenien - ja kilpailujen parissa. Toma saavutti luokkanousun (OIVA) 2- luokkaan agilityradoilla kun sai tarvittavat nollatulokset helmikuun ja maaliskuun aikana 1-luokan radoilla. Tomalla on 5 agilityratojen nollatulosta. Kuudella nollalla saa agilitymeriitin. Tätä vielä tavoittelemme jossain vaiheessa mutta nyt jatkossa kilpailemme 2-luokassa. Iisalla on menossa puomiprojekti, jolla otamme uudelleen käyttöön pysäytyskontaktin. Toivottavasti kesään mennessä tämä projekti valmistuu ja Iisa pääsee kilpailemaan myös agilityradoilla.
|
||||||||||||||||
Uusi Suomen Veteraanivalio ja Nordic Veteran WinnerMaanantai 5.12.2022 Meidän kennelin isoäiti Lovlipon Twister - Twisti - tuli veteraani-ikäiseksi syyskuussa ja olemme sen jälkeen käyneet muutamassa näyttelyssä. Hyvinkää KR 17.9.2022; ROP , VET ROP ja VET-SERT (ensimmäinen) Helsinki Nord näyttely oli myös Pohjoismaiden voittaja- näyttely ja Twisti pokkasi Nordic Veteran Winner 2022 - tittelin. Edellisen kerran olimme voittaja-näyttelyssä 2016 ja silloin titteli oli Voittaja 2016. Ei ole vuodet hidastaneet tämän vauhdikkaan isoäidin menoa.
|
||||||||||||||||
Uusi Suomen JuniorimuotovalioMaanantai 26.9.2022 Dana - D Greetta Garbo- pokkasi kolmannen juniorsertin Riihimäen kaikkien rotujen näyttelyssä 24.9.2022 saaden näin Suomen Juniorimuotovalion arvon. |
||||||||||||||||
Dana näyttelyssäSunnuntai 4.9.2022 Danan huikeat näyttelysuoritukset jatkuivat Helsinki NORD 3.9.2022 - näyttelyssä. ROP, JUN-ROP, JUN-SERT, SERT ja NORD-SERT
|
||||||||||||||||
PON Katselmus 2022Maanantai 22.8.2022 Suomen PON-kerhon järjestämä PON katselmus toteutui vihdoinkin parin vuoden koronatauon jälkeen. Samalla juhlittiin kerhon 30 vuotista taivalta. Katselmuksen tuomarina toimi Juha Putkonen. Kasvateistani oli mukana - G-pentueesta 11 kuukauden ikäiset Yoda, Ykä, Dana ja Goldi junioriluokissa Lisäksi näiden äiti/isoäiti Twisti edusti Aikuisten luokassa melkein 8-vuotiaana. Kunniapalkinnon (KP) luokissaan sai Erityismaininnan PARAS HÄNTÄ sai Ykä - D George Glooney ja PARAS ISOVANHEMPI oli Twisti.
|
||||||||||||||||
Tomalla ja Iisalla hyviä tuloksia agilityssaMaanantai 1.8.2022 Pienen kesätauon jälkeen kävimme taas kisaamassa agilityssa 23.7.2022 Helsingissä ja 30.7.2022 Lohjalla. Tomalla oli hieman liikaa hallitsematonta vauhtia Helsingin agilityurheilijoiden ulkoradalla joten mainittavia tuloksia ei tullut, yksi hyväksytty rata kahdella kiellolla ja sijoitus 4. Lohjan LÄGI-hallilla kisasin molempien koirien kanssa. Tomalla kaksi hyppyrataa sekä perusrata ja Iisalla perusrata. Kaikilta radoilta tuli hyväksytty tulos ja parhaimpana Toman 0-tulos ja LUVA perusradalta (agility). Hyppyradalla tuli myös hiuksenhieno virhe kepeillä joten pienestä oli kiinni 0- tulos myös siinä. Iisa sai myös kepeiltä 5 virhepistettä ja sai sillä palkintosijan 3. Erittäin iloinen olen siitä että Iisa suoritti kaikki kontaktit hienosti, myös keinun, jolla on ollut viime aikoina ongelmia. Tietenkin myös Toman toinen LUVA antoi toiveita kohti 2-luokkaa siirtymistä, joka on meidän tämän vuoden tavoitteemme. |
||||||||||||||||
Danalle jun-serti ja serti OrivedelläSunnuntai 3.7.2022 Dana esiintyi ensimmäistä kertaa junioriluokassa 9,5 kk ikäisenä Oriveden kaikkien rotujen näyttelyssä. Tuomarin arvostelu oli yksi hienoimmista jonka olen kasvatilleni näyttelyssä saanut. Kaunis ja kiltti tyttö putsasi koko pöydän ruusukkeista; paras narttu1, rodun paras juniori, juniori-serti ja serti sekä KOKO RODUN PARAS (ROP). Helteestä huolimatta Dana jaksoi esiintyä hienosti koko päivän. Iso kiitos Mirvalle koiran esittämisestä ja Kirsille huolenpidosta! |
||||||||||||||||
Näyttelyssä Lahdessa RYP - 1Sunnuntai 1.5.2022 Tänä vuonna vietimme Vappua koiranäyttelyssä Lahdessa. Ryhmänäyttelyssä esiintyi Iisa - D Elisabetti- ja pentunäyttelyssä Iisan 7 kk ikäinen tytär Dana - D Greetta Garbo -. Iisan arvostelu oli EH2. Tuomari toivoi Iisalle stabiilimpaa esiintymistä, muuten hän sanoi Iisalla olevan erinomaiset mittasuhteet ja luusto sekä feminiinisyys (sukupuolileima). Myös pään mittasuhteet ja karvan laatu oli hyvä. Silmät ovat vaaleat. Danan näyttelymenestystä saatiin sitten jännittää aivan näyttelyn loppuun saakka. Ensin rotukehässä rodun paras pentu, ryhmäkehässä ryhmän 1 paras pentu ja vielä viimeisillä voimillaan Dana jaksoi juosta mallikkaasti Best in Showssa näyttelyn kymmenen parhaan pennun joukossa. AIVAN HUIKEA PÄIVÄ meille kaikille mukana olleille. Suurkiitos Mirvalle koiran esittämisestä kehissä ja Kirsille koiran huoltamisesta.
|
||||||||||||||||
Rodun erikoisnäyttelyssä LahdessaSunnuntai 20.3.2022 Rodun erikoisnäyttely, SSKY:N 100-vuotis juhlanäyttely siirrettiin alkuvuodesta ja pidettiin Lahdessa 19.3.2022. Näin ollen G-pennut ehtivät siihen ikään että pääsivät osallistumaan näyttelyyn 5-7 kuukauden ikäisten pentuluokkaan. Ihanat ja hyvin opetetut pennut Dana ( D Greetta Garbo) ja Eetu (D Gari Goopper) esiintyivät ensimmäisessä näyttelyssään IHAN SUPER tyylikkäästi. Pussailivat arvostelevaa tuomaria ja saivat käsittelykokemusta myös kehän laidalla olleelta miestuomarilta ennen kehän alkamista. Näiden pentujen esittäminen oli valtavan suuri ilo minulle kasvattajana. Danan arvostelu: 6kk vanha, mittasuhteiltaan kaunis narttupentu jolla vielä pentumaisen kapea pää. Vahva kuono-osa ja hyvä pureta. Kaunis ylälinja. Hyvä runko ja raajaluusto. Tasapainoisesti kulmautunut. Luonnontöpöhäntä. Hyvin kauniit sivuliikkeet. Tasapainoinen kokonaisuus. Niukassa pentukarvassa. Eetun arvostelu: Mittasuhteiltaan ja ääriviivoiltaan oikea, 6kk vanha pentu. Vahvakuonoinen pää. Hyvä purenta. Kallo saa vielä hieman levitä. Erinomainen ylälinja. Vahva runko ja raajaluusto. Kovin voimakkaasti kulmautunut takaa, ja voisi ojentaa kinnertään liikkeessä paremmin. Luonnontöpöhäntä. Liikkuu hyvin sivulta, hieman kapeasti takaa.
|
||||||||||||||||
Iisan agilitytuloksiaLauantai 12.3.2022 Iisa ( D Elisabetti) on aloitellut mammaloman jälkeen jälleen agilityharjoittelun. Parissa virallisessa kilpailussakin on jo käyty starttaamassa ; 5 hyppyrataa on alkuvuodesta juostu ja hyväksytty tulos on saatu kolmelta radalta. Ensimmäinen nolla- tulos ja LUVA saatiin Lohjalta 12.3.2022. Aivan mahtavaa! |
||||||||||||||||
- Kennel DumBoss -
polski owczarek nizinny - puolan alankopaimenkoira
polski owczarek nizinny - puolan alankopaimenkoira